oravia ei lasketa

omituinen viikonloppu.

epätavallisia juhlia, miehenhajuisia miehiä, päättäväisyyttä, 

hyvää siideriä, öistä ruokaa, esityksiä, päiväistä ruokaa, 

runsaasti tupakkaa, turhia juomia, kovaäänisyyttä, kysymyksiä, kotimatkoja, 

kihelmää, toiveita, ohjeita, odottamista, sekopäisyyttä, riihimäkeä, 

matkakeskusta, asioita, epärohkeutta, ihanjeessiä, ruotsin huomiotta jättämistä.

oravat on liian urbaaneja

eilen yöllä pyöriskelin huonolla patjalla saamatta unta,

lähetin suoria tekstiviestejä ja vastaanotin niitä, laskin viiteen ennen kuin luin ja hymyilin pää peiton alla

Emmi Häkän meidän tanssiproggikseen kirjottama teksti on just sitä, miltä musta nyt tuntuu

"hassua, miten sadantuhannen tai jopa miljoonan asukkaan kaupungissa voi olla yksin.
ja miten tuo yksinäisyys ei ole lainkaan surullista,
lamaannuttavaa tai syövyttävää laatua,
vain pieniä hyviä ikävän pistoksia.
se on hengittämistä. 
avaruuden ja selkeyden hengittämistä. ja tieto siitä, 
että joku tuntee pieniä hyviä ikävän pistoksia,
koska et ole hänen luonaan, pitää ovet ja ikkunat auki, 
niin ettet tukehdu omaan itsenäisyyteesi."

ja silti pelottaa kovasti ihastua enemmän