mikä päivä nyt edes on

En pidä siitä, että vieraat ihmiset vieraista numeroista soittelevat minulle pitkin päivää ilman, että ehdin vastata. Olen lakannut sanomasta ei, lakannut sanomasta kyllä. Nyt en enää vastaa viesteihin, joissa toiset pyytävät apua. Tammikuussa ruokatunnit, hyppytunnit, junamatkat ja arkiaamut ilman ennaltasovittua tehtävää ovat olleet järjettömän harvinaisia. Haluaisin vaan istua silmät kiinni lattialla kokonaisen vuorokauden.

"on tosi rankkaa keskittyä niin moneen asiaan yhtäaikaa niin huolella ku täällä meiltä vaaditaan"

Mutta teatterioppidemon ohjaaminen alkaa sujua. Ihanat ja rohkeat näyttelijättäreni ovat mahtavia ja ohjaajan rooliin totuttelu on ollut hullua ja aika hauskaa.

Tervetuloa Nuorten Filosofiatapahtumaan viikonloppuna, siellä on tosi hyvät puhujat ja haastajat ja yksi stressaantunut Alli.

hyvää musaa ja lentäviä lauseita

1.

ärsyttäviä juttuja tänään, mitkä vaan huvittaa

juoksin laulutunnille väärään kaupunginosaan, 

josta juoksin nufit-kokoukseen, joka olikin loppu 

jo mun päästessä sinne ja nyt vaan hymyilyttää.

ja laulattaa.

2.

sunnuntaiperinteet, käpertyminen,

oon lähiaikoina tuijotellut aika paljon erikokoisia pupilleja ja pitkää tukkaa.

mun varpaat on jäässä vaan jos nukun yksin.

kaikki melankolian riemut.

3.

koulu hunningolla

kiitos rilut, kiitos kinon joulu.

hirveästi rästiasioita ja jälkeenjäänyt olo.

tunneilla auringonpaiste lumiseen maisemaan on niin vastustamaton.

4.

wanhat on ihan jees, vaikka oonkin vielä aika huono

hauskaa oli ja kuuma tuli, 

en oikein vielä hallitse wienin valssia enkä muista kaikkea kaikesta.

mutta opin kyllä.

5.

oon intiaanipojan

se.

>

oh mikä rakkauskoeviikko siis rakkautta koeviikkoa kohtaan

salaisuusmatematiikka oli yksi suurensuuri ahdistusarvoitus, mutta toivokaamme läpipääsyä pitkään nukkuminen viikolla on mahtavaa autokouluun nukahtelu mielenkiintoista pohdinta iltaisin tietokoneet epäterveellistä 500 days of summer sai ajattelemaan rakastuneita  tai muuten-sekaisin-olevia miehiä niiden (todellista) olemassaoloa  ja sitä olenko väärillä vesillä vai jo tukehtunut itsenäisyyteeni ainakin tosi hukassa ajatusteni lankakerien mappien seassa

Taas keikun portailla, eikö tämä askelma jo mennyt?

Be proud of who you are. 

Lukee teepussissa, jota juon nyt. Olen niin väsynyt, että tuokin itkettää. 

Tänään olen tuntenut itseni maailman huonoimmaksi ja ollut maailman huonoin, vihannut ääntäni, itkenyt sitä etten voi tehdä sille mitään ja purrut huulta että pystyisin muodostamaan sanoja ilman hullua romahtamista.

En suosittele neljän tunnin yöunia keskellä viikkoa kellekään. Mulle siitä ja väsyneestä musiikin tunnista seurasi tunne, etten ole tarpeeksi, että kaikki pienimmätkin vastoinkäymiset romuttavat koko maailmani ja että elän totena sitä painajaista, josta torstaiaamuyönä heräsin omaan itkuuni. 

Aiheutan tällaisen olon itselleni täysin itse. Kaikki ympärilläni olevat ihmiset ovat hirveän ihania ja suloisia eikä kukaan ole sanonut minulle pahasti niin pitkään aikaan, etten edes muista milloin viimeksi. Väsymysitkuhysteria vain on kierre, josta on kovin vaikeaa päästä ulos. Oman haurautensa huomaaminen on niin paljon pahempaa kuin asia, jonka takia ylipäätään haurastuu.

mutta muistakaa että normaalisti pidän itsestäni tosi paljon 

Tapaisinpa edes pienen hetkeni

"nyt sen tajuu et kakkosvuonna on opiskeltava tosissaan"

Tää on tää. "Elämäni paras syksy", niin. Oon nauttinut jostakin.

Siitä, että osasin matikan läksyt. Tanssimisesta. Siitä, että lihaksiin sattuu ja 

että matkakortti löytyikin Riihimäeltä. Sunnuntaista ja hyvästä sunnuntaifiiliksestä.

Pyöräilemisestä ja hikoilemisesta. Muutamista mukavista ykkösistä, joihin pääsin tutustumaan vähän eilen illalla. Siitä, että saan soittaa bassoa Maasta maassa.

Samuli Putrosta. Kaverin karhunhampaasta ja hypäreistä. Heijastuksista. Yksin elokuvateatterista ja ihmisten tarkkailusta. Musan tunneista välillä.

Kaikki on tosi hyvin, mutta erilaista. 

"ehkä sit tajuut sen kakkosten kyynisyyden jota et oikein voinu ymmärtää"

Puutarhassa kasvaa paukkukasveja: poks riks noks

Minä olin se, jonka mielestä koulujen alku oli tosikivaa. Syksy ja kaikki, opiskelu oikeasti. 

Mutta ensimmäinen viikko, joka käsitti yhteensä kolme työpäivää, oli osaltani hirveä. Mikään ei kuitenkaan onneksi johdu koulusta saati ihmisistä, vaan siitä etten ole tajunnut antaa aikaa itselleni.

Mulla on ollut pala kurkussa sitten viimeisen lomatorstain enkä ole saanut järjestettyä mieleni mappeja, kun olen keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Pala kurkussa, väsyneenä ja äärimmäisen poissaolevana olen vastaillut toistuviin "Alli mitä kuuluu?", "Onks kaikki hyvin Alli?" -kysymyksiin sanoilla hyvää kuuluu väsyttää ymsymsyms ja ihmetellyt itse mielessäni mikä mua oikein vaivaa. Pahoitteluni, nyt tiedän että mua vaivaa piilevä lomakaipuu ja liianvähäinen yksinhengailu ja oloni on jo roimasti normaalimpi.

Taiteiden yö oli jo toinen omituinen sellainen, mutta kaikesta oppii. Ensi kerralla kiinnitän itseni yhteen paikkaan koko yöksi enkä ajattelekaan Töölönlahtea tai sitä väkijoukkoahdistusta, joka keskustammassa kuitenkin iskee. Ilotulituksia aion ihailla jostain kaukaa kallioilta.

Uudet ykköset ovat mielenkiintoisia. Harmittaa, etten saa millään kurssilla tuijotella niitä tarkemmin. Nyt suuri määrä tuntemattomia naamoja käytävillä lähinnä ahdistaa, haluaisin vain oppia tuntemaan ne kaikki heti. Toivottavasti ensi viikolla olen vähemmän poissaolevassa ja tasaisemmassa mielentilassa ja pystyn ehkä tutustumaankin muutamiin.

Naura tai itke, älä puuta pure

Hmm. Olen koulussa levoton ja hämmennyn kun en tunne kaikkia kasvoja, vaikka niin kovasti haluaisin. Odotan suurella kauhulla huomista espanjantuntia ja haluaisin hirveästi levätä yksin keskellä maailman pehmeintä sohvaa, vähintään viikon. Olen innoissani laulutunneista, koska nyt ne oikeasti taitaa tapahtua. Hymähdän kahdelle tunnin sisällä tapahtuneelle sattumukselle, joista toinen sai minut tuntemaan oloni olemassa olevaksi ja toinen vielä kauniiksi sellaiseksi. Juon ostamiani kalliita luomuteitä ja poltan luomukynttilää. En tiedä mitä ajattelen tästä vuodenajasta, joka ei tunnu kyllä nyt tippaakaan siltä, mitä odotin noin viikko sitten. Toivon huomisen olevan rauhallisempi, mutta pelkään että toivon sitä turhaan. Olen äärimmäisen iloinen, että asun näin lähellä kouluani. En jaksa kirjoittaa päiväkirjaani.

Olo on uupunut vaikka takana on vasta yksi koulupäivä. Toivon ja uskon sen olevan väliaikaista.

ps. tuleeko mieleen mitään hyviä biisejä liittyen rajoihin?