Hmm. Olen koulussa levoton ja hämmennyn kun en tunne kaikkia kasvoja, vaikka niin kovasti haluaisin. Odotan suurella kauhulla huomista espanjantuntia ja haluaisin hirveästi levätä yksin keskellä maailman pehmeintä sohvaa, vähintään viikon. Olen innoissani laulutunneista, koska nyt ne oikeasti taitaa tapahtua. Hymähdän kahdelle tunnin sisällä tapahtuneelle sattumukselle, joista toinen sai minut tuntemaan oloni olemassa olevaksi ja toinen vielä kauniiksi sellaiseksi. Juon ostamiani kalliita luomuteitä ja poltan luomukynttilää. En tiedä mitä ajattelen tästä vuodenajasta, joka ei tunnu kyllä nyt tippaakaan siltä, mitä odotin noin viikko sitten. Toivon huomisen olevan rauhallisempi, mutta pelkään että toivon sitä turhaan. Olen äärimmäisen iloinen, että asun näin lähellä kouluani. En jaksa kirjoittaa päiväkirjaani.
Olo on uupunut vaikka takana on vasta yksi koulupäivä. Toivon ja uskon sen olevan väliaikaista.
ps. tuleeko mieleen mitään hyviä biisejä liittyen rajoihin?
