Jos olisitte sanoneet: "U pui uje mui", en tiedä mitä olisin tehnyt

Nyt tuntuu että se alkaa olla täällä. Oikea syksy.

Krapulabrunsseilu oli mukavaa ja Torilta lähdettyäni järjestin vihdoin itselleni aikaa pistäytyä Kasvitieteellisessa Puutarhassa. Cat Poweria kuunnellen oli olo vehreyden keskellä erittäin alkusyksyisä ja oikeanoloinen. Sinne kyllä kuuluisi mennä kävelylle selittämään sekavia päänsisäisiä juttuja jollekin sellaiselle ihmiselle.

Maassa on vasta muutamia lehtiä, mutta ilma on jo syksyisen pirteää. Auringon paistaessa kaikki tuntuu käsittämättömän kauniilta. Olen hirmuonnellinen, että olen pystynyt lähiaikoina vaeltelemaan niin paljon päämäärättömästi ympäriinsä ja nauttimaan tällaisesta kauneudesta.

"Kuule, saanko ottaa sinusta kuvan?"

"Ai mun kamerallako? Noo, jos sä haluut..."

"Sinullehan se kuva tulee. Kato mua silmiin. 

Huomaatko mitään yhteistä?"

"Ai missä, siis sun silmissä?"

"Niin meidän silmissä."

"Öö...noo...eheh..."

klik

"Ne on täsmälleen samanväristä punaruskeaa, 

mutta minun silmien ympärillä on myös sinistä."

Musta tuntuu että olen nyt viisaampi kuin aikoihin. Viisaampi muutenkin, mutta lähinnä kalenterini käyttämisessä. Tänä syksynä aion tehdä vain minulle mieluisia ja mielekkäitä asioita ja vain niin usein kuin oikeasti jaksan. Ensi viikko näyttää jo nyt ihanalta: kinoharkat, kuoro, laulutunti, Ainon kanssa laulelo, Katja ja kirpparikierros Lauran kanssa aikaisin lauantaiaamuna.

En osaa enää kirjoittaa päiväkirjaani ja se harmittaa älyttömästi. En tiedä mitä tehdä asian suhteen. Sitä kirjaa on vielä puolet jäljellä. En viitsisi vaihtaa kirjaakaan. Tai en oikein tiedä. 

Tapaisinpa edes pienen hetkeni

"nyt sen tajuu et kakkosvuonna on opiskeltava tosissaan"

Tää on tää. "Elämäni paras syksy", niin. Oon nauttinut jostakin.

Siitä, että osasin matikan läksyt. Tanssimisesta. Siitä, että lihaksiin sattuu ja 

että matkakortti löytyikin Riihimäeltä. Sunnuntaista ja hyvästä sunnuntaifiiliksestä.

Pyöräilemisestä ja hikoilemisesta. Muutamista mukavista ykkösistä, joihin pääsin tutustumaan vähän eilen illalla. Siitä, että saan soittaa bassoa Maasta maassa.

Samuli Putrosta. Kaverin karhunhampaasta ja hypäreistä. Heijastuksista. Yksin elokuvateatterista ja ihmisten tarkkailusta. Musan tunneista välillä.

Kaikki on tosi hyvin, mutta erilaista. 

"ehkä sit tajuut sen kakkosten kyynisyyden jota et oikein voinu ymmärtää"

Puutarhassa kasvaa paukkukasveja: poks riks noks

Minä olin se, jonka mielestä koulujen alku oli tosikivaa. Syksy ja kaikki, opiskelu oikeasti. 

Mutta ensimmäinen viikko, joka käsitti yhteensä kolme työpäivää, oli osaltani hirveä. Mikään ei kuitenkaan onneksi johdu koulusta saati ihmisistä, vaan siitä etten ole tajunnut antaa aikaa itselleni.

Mulla on ollut pala kurkussa sitten viimeisen lomatorstain enkä ole saanut järjestettyä mieleni mappeja, kun olen keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Pala kurkussa, väsyneenä ja äärimmäisen poissaolevana olen vastaillut toistuviin "Alli mitä kuuluu?", "Onks kaikki hyvin Alli?" -kysymyksiin sanoilla hyvää kuuluu väsyttää ymsymsyms ja ihmetellyt itse mielessäni mikä mua oikein vaivaa. Pahoitteluni, nyt tiedän että mua vaivaa piilevä lomakaipuu ja liianvähäinen yksinhengailu ja oloni on jo roimasti normaalimpi.

Taiteiden yö oli jo toinen omituinen sellainen, mutta kaikesta oppii. Ensi kerralla kiinnitän itseni yhteen paikkaan koko yöksi enkä ajattelekaan Töölönlahtea tai sitä väkijoukkoahdistusta, joka keskustammassa kuitenkin iskee. Ilotulituksia aion ihailla jostain kaukaa kallioilta.

Uudet ykköset ovat mielenkiintoisia. Harmittaa, etten saa millään kurssilla tuijotella niitä tarkemmin. Nyt suuri määrä tuntemattomia naamoja käytävillä lähinnä ahdistaa, haluaisin vain oppia tuntemaan ne kaikki heti. Toivottavasti ensi viikolla olen vähemmän poissaolevassa ja tasaisemmassa mielentilassa ja pystyn ehkä tutustumaankin muutamiin.

Naura tai itke, älä puuta pure

Hmm. Olen koulussa levoton ja hämmennyn kun en tunne kaikkia kasvoja, vaikka niin kovasti haluaisin. Odotan suurella kauhulla huomista espanjantuntia ja haluaisin hirveästi levätä yksin keskellä maailman pehmeintä sohvaa, vähintään viikon. Olen innoissani laulutunneista, koska nyt ne oikeasti taitaa tapahtua. Hymähdän kahdelle tunnin sisällä tapahtuneelle sattumukselle, joista toinen sai minut tuntemaan oloni olemassa olevaksi ja toinen vielä kauniiksi sellaiseksi. Juon ostamiani kalliita luomuteitä ja poltan luomukynttilää. En tiedä mitä ajattelen tästä vuodenajasta, joka ei tunnu kyllä nyt tippaakaan siltä, mitä odotin noin viikko sitten. Toivon huomisen olevan rauhallisempi, mutta pelkään että toivon sitä turhaan. Olen äärimmäisen iloinen, että asun näin lähellä kouluani. En jaksa kirjoittaa päiväkirjaani.

Olo on uupunut vaikka takana on vasta yksi koulupäivä. Toivon ja uskon sen olevan väliaikaista.

ps. tuleeko mieleen mitään hyviä biisejä liittyen rajoihin?

Pidinpä kesänpäätösbileet

En voi ymmärtää. Mikä saa ihmisen leipomaan toisiaan turpaan tai edes ajattelemaan sen tekemistä huvikseen? 

Mikä saa ihmisen tunkeutumaan toisen kotiin vaikka tietää ettei ole tervetullut? 

Mikä saa ihmisen varastamaan kanssabilettäjien puhelimia, jopa kanssabilettäjien nukkuessa? 

Tai mun uuden Nopsajalan Viissormee -levyn?  

Mikä saa ihmisen oksentamaan lavuaariin, kun vieressä on vessanpönttö? 

Mikä saa ihmisen hajottamaan toisen kotona kukkaruukkuja tauluja postilaatikon tablarummun ja muuta rakasta tahallaan? 

Mikä tekee ihmisestä moraalittoman idiootin?

Ihmettelen suuresti. Miten mulle ei ole ikinä minkään aineen vaikutuksen alaisena tullut mieleenikään tehdä mitään edellämainituista. 

Bileet ovat kivoja. Bileissä voi olla kivaa, superihanaa ja tosi upeaa. Bileissä voi olla boolia ja ruokaa, tanssia ja paljon kivoja tyyppejä. Voi myös käydä niin, että booliainekset pöllitään kirjoituskaapista, kivat tyypit joutuvat käyttämään energiansa idioottien ulosheittämiseen ja bileiden järjestäjä (tässä tapauksessa minä) päätyy sohvan nurkkaan itkemään kaiken kauheuden tapahtuessa ulkona, omalla kotipihalla.

Oli hetkiä jolloin mulla oli kivaa. Kun tanssilattia oli täynnä mukavia tyyppejä ja sain tanssia sydämeni kyllyydestä. Kun sain rauhassa itkeä jonkun ihanan hihaan samalla kun toiset ihanat siivosivat hirveää katastrofia muualla talossa. Kun ovet olivat lukossa, vesipiippu höyrysi eikä edes väsyttänyt. Kun ihmiset pitivät ruuasta ja olivat huomaavaisia. 

Virheistä oppii. En enää koskaan pidä bileitä Riihimäellä. En enää koskaan, koska ne eivät voi onnistua. Eivät edes Parhaana Aikana Vuodesta.

Kysy mistä ne ovat lähtöisin

Asun Sörnäisissä. Asunko yksin. En oikein tiedä. Tänä kesänä on tuntunut siltä. Ootko syönyt-puhelut ovat kummasti harventuneet ja maustekaappi alkanut täyttyä mitä ihmeellisimmillä mausteilla, joita omituisissa kokkailuissani on kaivattu (mm. ruohittu katajanmarja). 

En vieläkään ole kertaakaan käynyt meidän talon pyykkituvassa enkä ostanut itse yhtäkään paketillista konetiskijauhetta. Silti olen oppinut nukkumaan yksin, heräämään yksin, kokkaamaan vain itselleni, nauttimaan siitä ja siitä että täällä saa olla sotkuista. Ainakin siihen saakka kunnes Lissu tulee käymään. En aina muista milloin se on tulossa.

Tahtoisin opiskelemaan Tampereelle lukion jälkeen. Tavallaan yksin asuminen on mukavaa, mutta ei loputtomiin. Olisi kivaa voida tehdä kodistaan alusta alkaen omannäköisensä. Tavallaan omannäköinen riittää nyt, mutta ei ikuisesti. 

Syön kuullema karkkeja epäammattimaisesti. Niitä on vieläkin jäljellä vaikka ostin ne perjantaina.

Kun oikein silmin katsotaan

Entä sitten kun ei enää kehtaa siis kehtaa juoksennella paljain varpain ympäriinsä koska on liian vanha?

Miten vanhalta siis vanhalta tuntuu ajatus 18-vuotiaasta puusta? Tai ruohonkorresta?

Miten erilainen siis erilainen ensi syksy ja vuosi tuleekaan olemaan?

"

Nyt en kadehdikaan mitään. 

Mulla on kaikki mitä oltava on ja se 

mikä puuttuu on jo matkalla luokseni. 

En kaipaa enää kainaloa ellei kainalo minua ja 

kirjeet kynttilät teenlehdet ovat tarpeeksi. 

Pahinta elämässäni tällä hetkellä 

on b12-vitamiinin puutos.

"

Kun yö pimeni ulkona, syttyi huoneessa lamppu

Tänään satoi syksyisästi. Olin jumittanut koko päivän, yrittänyt epätoivoisesti ommella(luovutin...), onnistunut paistamaan onnistuneen munakkaan ja kuuntelemaan Joni Mitchelliä suihkussa kun pakottava tarve sai mut lähtemään kumisaappaissa sateenvarjolla varustettuna vaeltelemaan kaduille. Oli syksyisää.

Oli syksyisää kunnes taivas oli pilvetön ja aurinko lämmitti niin etten kestänyt niissä saappaissani. Pakenin Kirjatorille ja ostin kaksi runokirjaa 5 e kappale. 

Hiippailin sitten syksyisissä ajatuksissani ympäriinsä, saappaat kädessä, kirjat kassissa ja törmäsin Elliin.

Ellistä jatkoin matkaani Anttilaan, josta ostin kuulokkeet. Alan jo varautua elämään ilman Suloa ja ulkoilmakonsertteja. Siis elämään, jossa musiikkia kuunnellaan yksin ratikan takapenkillä tai väkijoukossa tai puistonpenkeillä haaveillen.

Palasin kotiin, otin mukaani paljon rahaa ja painelin ruokakauppaan. Leikin vegaania. Tein namnamnam hyvää ruokaa (mikä tahansa olis maistunut hyvältä siinä nälässä, en nimittäin muistanut syödä kun oli niin syksyisää), kuuntelin M. Wardia kiitos Pauliinan joka varusti tietokoneeni sen kahdella levyllä ja lueskelin runoja. Syksyisää jos mikä, sanon minä.

Ja nyt on jo lähes pimeää, vaikka kello on vasta 11. Aika ihanaa ehkä. Ja ehdottoman syksyisää.

Hyvin viitoitettu tie perille

Ensimmäinen ajatus: hitto tänne ensi vuonna ja yöksi.

Toinen ajatus: tahdon kaiken paperisälän kotiini.

Kolmas ajatus: maailma on paha, mutta sen voi pelastaa esim. juomalla chaita hot mama'silla.

Neljäs ajatus: o ho truu hippeilyä lähetän hyvän mieleni Lappiin.

Viides ajatus: väsymys lagaus maksimus mikä vaivaa tanssijalkojani.

Kuudes ajatus: wtf Rammstein?

Seitsemäs ajatus: joko kastun tai kastun ja aion tanssia.

Kahdeksas ajatus: tanssijalat parannettu.