kaikki riippuu sielusta,

kuvissa eteläamerikassa seikkailee veljeni

En ole pysynyt tahdissa, jossa opintosuunnitelma ehkä olettaisi minun kehittyneen, ja siitä syyttää saa ainoastaan minua itseäni. Tässä jaksossa en ole opiskellut, olen tehnyt kaikkea mahdollista muuta. Mutta onneksi. Paljon hyviä asioita on tapahtunut, vakiintunut, kasvanut, herännyt, tullut lähelle ja tärkeäksi. Tänään ymmärsin että koko elämä on kiipeämistä, putoamista ja etsimistä. Ei ehkä löytymistä lainkaan. Ainakaan vähään aikaan.

"puuhun tulee nousta tyvestä,

 jos syöksyy suoraan latvaan, ei ole kuin suunta alas"

elämän pitää olla muutakin kuin tahmainen ihmissuhdetarina

haluanko hihhuloida elääkseni?

epävarmasti,

taidan haluta.

ammattihaastattelun tekeminen herätti unelmia. 
tosi harvoin todella uskallan unelmoida mistään, 
mutta tänään tuli sellainen olo, että kaikki on mahdollista.
jos on sinnikäs, osaa kommunikoida ja sietää epävarmuutta ja kovaa painetta.
vaikka ei mikään silti helppoa ole.


joskus yllätän itseni sisäänrakennetulla kunnianhimollani.
miksi en haaveile tulevaisuudesta hammaslääkärinä tai kenkäkauppiaana.


ps. yleiskihelmä on ollut, mikä on tosi jees. 
whii, hassua. erihassua.

rohkaiseminen

pedagogiikka

kulttuuri

vaikuttaminen

metodit

oma tyyli

luovuus

ei paikallaan istuminen

vaikuttuminen

omistautuminen

estetiikka

kehittyminen

kokeileminen
kansainvälisyys

ei rutikuivuus

mahdollisuus

rohkaiseminen

Voiko joku kertoa, mikä ammatti on noiden summa? Minä en tiedä. Mutta tuossa on mitä tulevaisuudeltani haluan.

Lähetin äsken ohjaajahakemukseni Kinolle. Kokeileminen. Rohkaiseminen. Mä oon ollut jotenkin sekaisin päästäni enkä mistään syystä.

Ja nukuin pommiin. Niin ei käy koskaan.

Yhden miehen protuilta

Tekstiviesti jossa ystäväni ilmoitti uskovansa taas Jumalaan, lyhyt keskustelu periaatteista ja niiden puutteista hiprakkaisten ystävieni kanssa matkalla bussipysäkille, erään maailmanmatkaajaystäväni paluu vuoden poissaolon jälkeen rakastuneena sekä automatka Riihimäelle saivat mut identiteettikriisiin. Mikä mä olen olevinani ja miksi mä ajattelen mitä ajattelen ja mitä edes ajattelen koska en ainakaan toimi kuten ehkä ajattelisin, mistä nämä ajatukset on mun päähäni tulleet koska suurin osa niistä on ollut siellä jo melko kauan ja ennen kaikkea kuka mä olen nyt ja kymmenen vuoden päästä.

Onneksi pääsin Riihimäelle potemaan tätä kriisiäni. Aloin maalaamaan. Piirtelin. Kavensin housuja. Kävin saunassa. Kirjoitin ylös arvoja, jotka on mulle tärkeitä. Mietin mihin uskon, mitä ajattelen rakkaudesta ja mitä ilman en osaisi elää elämääni. Rakkauden perään osasin kirjoittaa vain kysymysmerkin ja ei ainakaan ensisilmäyksellä, usko-kohtaan minä itse ja luonnonlait mutta toisaalta myös sen, etten kiellä yliluonnollisen olemassaoloa.

Yhdeksi tärkeimmäksi arvoksi rankkasin suvaitsevaisuuden, vaikka perään kirjoitin että vihaan sitä sanana. Kärkikymmenikköön nousivat myös itsenäisyys, vapaus sekä väkivallattomuus.

Illalla pohdiskelun päätteksi katsoin kahden viikon sisään jo toisen ruotsalaisen kasvutarinaelokuvan, jossa nuori nainen painiskeli itsensä ja elämän kanssa. Tästä, kuten monista muistakin kulttuurisista lähteistä sain päällimmäisenä vahvan fiiliksen älä vittu ala seurustelemaan idioottien kanssa vain seurustellaksesi äläkä ainakaan mene naimisiin tai hanki lapsia.

Niihin kuviin, niihin tunnelmiin nukahdin. Onnellisena, selvänä päästäni, itsenäisenä vapaana suvaitsevaisena saunanraikaana riihimäkeläis-helsinkiläisenä 17-vuotiaana Allina. Ja nukuin hyvin.

Eh, sitten näin unta jossa kaverini oli raskaana yhdelle idiootille, aikoi pitää lapsen ja olin järkyttynyt. Sitten menin opettamaan täydellistä halausta kurssille, jossa ahdistuin koska kaikki oppilaat olivat niin niin kauniita. Heräsin mielessäni täydellinen halaus, jota en tosin voinut kokeilla käytännössä, koska olin kotonani yksin.

Katsomatta siihen miltä sinusta tuntuu

Tuijotellessani mummoni tupakanhajuisessa vessassa ikivanhoja nestesaippuapulloja ja piipputupakkaa lavuaarin reunalla, tulin miettineeksi mitä tältä elämältä oikein haluan. En tullut mihinkään järkevään tulokseen, mutta sen päätin että haluan huolehtia itsestäni itse.

Oulun pyöräilijäpoikatilanne ei ollut läheskään niin toivoton kuin kuvittelin, muutamaan suloisuuteen jopa törmäsin vain parin tunnin oleskelullani siellä.

Söin ensimmäiset (ostetut, Katjan lahjoittamia ei lasketa) irtojäätelöt, näin Oulun rantaa sekä Scandinavian Music Groupin. Tosin itse sitä musiikkia ei ehditty jäädä kuuntelemaan. (Oulussa oli siis RotuaariPiknik)

Yöjunatunnelma sai minut haaveilemaan ja ajattelemaan henkilöitä. Henkilöitä joiden pitäisi jo olla unohtuneita ja henkilöitä joiden en soisi unohtuvan. Soitto Uudesta-Seelannista klo 5.36 osui siis aivan oivaan uneen.

Valitse

KOLMAS KOTI VIELÄKIN
Mitä en halua:
- lomailla lihavan mieheni kanssa Fuengirolassa katsellen iltaisin asekaupan ikkunaa
- tuntea oloani turhaksi
- nolostella ulkomuotoani aikuisena
- pelätä koiria
- tuntea oloani tyhjäksi
- pelätä likaantumista
- ihastua kaasupullonkantajaan kun itse olen jo eläkkeellä ja yksinäinen
- unohtua
- olla se, jonka ominaishajussa ei ole mitään vikaa, mutta jota ei siedetä



Mitä haluan:
- mennä töihin villasukat jalassa
- leikata hiukseni
- luovuttaa munasolun sitä kaipaaville
- oppia ruotsin kieltä
- elää auringosta hourien
- olla iloinen ja kaunis 30-vuotiaanakin
- nukkua ja lukea miljoona kirjaa
- nähdä ja kuulla ja kokea paljon, mutten liikaa
- löytää jonkun, mutten välttämättä loppuiäkseni