maa ei oo pimee








Kokeet meni päin helvettiä, mutta tajusin jotain elämästäni. Hirveästi hyvää mieltä ollut ilmassa taas. Hukkasin lompakon eikä sekään haittaa (paitsi ärsyttäviä lipunmyyjiä junassa). Hetket meni ohitse ja päällisin fiilis on, että tää oli nyt se mun tärkein juttu Kalliossa. Laitan kuvia myöhemmin, koska nyt olen Riihimäellä. 
Ihmeellinen onnellinen rauhaolo. Viikon päästä mulla ei ole enkeleitäkään. Raskas syksy, mutta antoisa.

ruotsin kuuntelu meni ehkä hyvin

kovaääninen hammasharja neukkarissa
sihteeriys
kulmikas
kysymykset
presidenttipeli (ei)
toinen tupakka

en ole enää järkkymättömän merkittävä osa hänen elämäänsä-tunne

naiseus
ihan hyvä ilta (päätös ihan hyvälle päivälle)
etäisyys
läsnä
kaunis selkä
ruikutus
tämä koti ei ole enää koti-tunne
joustaminen
kahmiminen
haahuilu
seisominen
odota
tyhjät tekstiviestit
junailu
opit äideiltä
kaipaa
aitous

näetkö kuinka käteni ei hae mitään

Syysilmat sekoittavat pääni jo nyt. Tänään vituttaa, huomenna ehkä naurattaa.

Sain metrossa ilmaiseksi laseja naiselta, joka oli lopettanut 4 vuotta kestäneen 

vaikean suhteensa, sillä seurauksella, ettei hänellä ole enää paikkaa, missä asua. 
Olisin mielelläni jutellut hänen kanssaan pidempään.

far away

this ship is taking me far away

far way from my memories

of the people who care if I live or die

totuuksia:

a
mä oon oikeesti aika huono ihmissuhteissa. 
ihmissuhteiden rakentamisessa, niiden ylläpitämisessä, syventämisessä, erkaantumisessa. 
ylipäätään siinä että joku pääsee lähelle tai on lähdössä pois.
b
kesäaika päättyy. 
pimeys ahdistaa vaikka kuinka yritän siitä pitää.
olen ajatellut kesää. se ei ole hyvästä.
c
mun ajatukset leijailee. ja asiat ja aikataulut.
en tiedä mitä kaikkea feidaan tietämättäni.
e
tanssiproggis = rakkaus. 
f
RUPERT
minä, black bard vannon.
EVERT

mikä? omat nimet. minä, evert vannon.
RUPERT

minä, rupert vannon.
painavat sormensa steariiniin yhtä aikaa. kynttilät sammuvat.

painavat sormensa uudelleen yhteen.
EVERT
oisko tää lapsellista?
g
omaelämäkerta, syntymäni päivä, kuolemani päivä. opon tunnit.
teakin vierailu. googletus. metodit.
ensimmäiset muistot tästä ovat olemassa.

Eka jakso on ohi. Helpotuksen huokaukset, innostus, 
ihmettynyt epätoivo, omituinen kaiho.
Ei enää todennäköisyyksiä, pämiä, slensun tunteja torkkelissa 
tai musaproggisturhautumisia, -innostumisia ja -energiaa. 
Kaikki on mennyt kyllä niin tajuttoman nopeasti etten tajua.

I

Matematiikkaperjantai osui juuri oikeaan saumaan ja saunominen pilates tyttöilta oli parhainta. 

Löysytin lokakuun kestävää herkkulakkoani siten, etten saa syödä herkkuja ollessani yksin 

mutta seurassa kaikki on sallittua. 

Ainon sänky oli ihana ja tunsin nukkuneeni vaikka näinkin painajaisunta dalmatialaisista ja tulipaloista.

II
Opastimme ulkopaikkakuntalaiset (Joensuu, Järvenpää?) Makuunin sijaan 
Kinolle ostamaan karkkia ja katsomaan Kissan kuolemaa.
Siinä oli paljon, mistä tykkäsin ja paljon mikä jäi mietityttämään. 
Mietityttämään jäi myös seinällä ollut ilmoitus siitä, että apuohjaajia kaivataan.
Haluanko.




III
Tanssiminen. Ah. 
Etenkin tanssilattian ollessa täynnä, musiikin ollessa jotain tämän kaltaista ja fiiliksen 
ollessa taivaiden yläpuolella.
Riihimäkibileet, jotka onnistuvat oikein ovat parhaita. 
Helsingissä ollaan usein niin sivistyneitä ja hillittyjä.
Lauantaina osallistuin tällaisiin onnistuneisiin riihimäkibileisiin, söin suklaakakkua, 
törmäilin vanhoihin mukaviin tuttuihin ja tutustuin uusiin hassuihin tyyppeihin. 
"Mikä on sun lempiosa sanomalehdestä?"




IV
Oma ihana kylmä sänky ja huone Riihimäellä oli erittäin hyvä päätös kolmelta aamuyöllä.
Kerrostalossa asuessani en olekaan muistanut miten ihanaa on sateenropina peltikatossa 
nukkumaanmennessään.
Näin unta, jossa opettelin pianonsoittoa Lauran kanssa opettajanani Timo Wright ja herätessäni olo oli 
kuuma ja krapulainen, vaikken juonut edes suuria määriä alkoholia.




V
Media 4 on hyvällä mallilla ja nyt sitä on ollut jotenkin älykiva tehdä.
Siitä tulee siis hyvä, creo yo.


VI
Sain tarkastusmaksun lauantaina, koska ostin lastenlipun bussissa. 
Tuli kallis 1e30snt. Sh it.

syyskuun ihanuus, avara luonto, riihimäki, h-juna ja kova tuuli, lempivärit ja pitkävartiset villasukat. on taas ihanaa että on syksyisää vaikka välillä olinkin vaipua epätoivoon.

ps. en saa näihin enää otsikoita.....?

Sananen kiireestä, kipeydestä ja etäisyyksistä

Miksi tervettä ihmistä kuvataan sanoilla terve kuin pukki. Ovatko pukit muka aina terveitä.

Kipeänä kotona oleminen voi olla mukavaakin. 

Minulla ei ole ollut mukavaa, koska on tuntunut, etten ole saanut lupaa rauhassa sairastamiseen. Tänään väliinjättämäni espanjantunti on viimeinen mahdollinen, seuraavasta lennän ulos kurssilta. Musiikin numero laskee numeron verran jokaista poissaoloa kohden (tai niin ainakin uhkaillaan). Tanssista en voi olla enää yhtään keskiviikkotuntia pois tai sekin kurssi keskeytyy. 

Haluaisin jo syysloman ja seuraavan jakson. En pidä siitä että todella haluan jo mennä tulevaan.

Sairaana ollessani olen saanut pohtia. Olen pohtinut kiireisyyttäni. Onko se vain illuusio, lukee tämän perjantain kohdalla kalenterissani. En tiedä, mutta tiedän, että jollei kalenterini olisi täynnä tämän hetkisiä merkintöjä (kuoro, laulu, kuvaukset, ap.tuot.kok., kino, lehtikok., laura yms.), olisi se täynnä jotain muuta. 

En osaa olla tekemättä jotain, jos tiedän tekemisen olevan mahdollista. Ja usein tiedän paljon mahdollista tekemistä, vaikka tekisinkin jo jotain (kalenterini välistä löytyy mm. kallion naisvoimistelijoiden esite). 

Kiireisyyteni johtuu siis liiasta tarjonnasta, siitä että haluaisin tehdä kaiken ja mieluiten heti ja siitä että liika vastuullisuudentuntoni tekee minut huonoksi feidaamaan.

Kakkosvuosi Kalliossa on tuntunut pääosin ihanalta ja mahtavalta - kaikki siistit proggiskurssit sun muut hihhuloinnit piristävät lähes jokaista koulupäivää koko vuoden ajan. 

Olen kuitenkin pääni sisässä muodostanut pienehkön ahdistuspallon tätä vuotta ja kaikkea kohtaan. Tunnen Kalliota ja Kallio minua jo niin hyvin, etten pääse sitä pakoon. 

Eilen koulussa olisin jaksanut puhua tasan kolmelle henkilölle, en tekstailla kenellekään, en hymyillä kenellekään, en selitellä mitään kenellekään. Tein kuitenkin kaikkia edellämainittuja, koska en pääse siellä ottamaan etäisyyttä. 

Jo useamman kerran tämän syksyn aikana on tehnyt mieli heittää sekä puhelin että tietokone ikkunasta ulos ja tehdä asioita välittämättä täysin muiden ihmisten toiveista. En kuitenkaan ole tehnyt sitä, koska en mielestäni ole voinut. 

Musta tuntuu että mä tarvitsen lisää tilaa ympärilleni, mutta se ei toimi niin että sitä minulle  annetaan. Samalla kun monet ihmiset tuntuvat olevan liikaa tässä, ovat ne silti liian kaukana. Samalla kun tahtoisin samoilla yksin viikon erämaassa, haluaisin lähelleni lisää uusia käsiä pitämään tiukasti kiinni silloin kun tarve vaatii.

Äh, en oikein itsekään ymmärrä tätä ahdistustani, mutta luultavasti se johtuu myös osin siitä, että olen elänyt lähipäivät Finrexinin ja ibuprofeiinin voimin.

tämä ei kuitenkaan tarkoita että mulle ei voisi puhua, hymyillä tai tekstailla, päin vastoin, se on tosi mukavaa normaaleina päivinä kun olen täysissä ruumiin ja sielun voimissani 

Jos olisitte sanoneet: "U pui uje mui", en tiedä mitä olisin tehnyt

Nyt tuntuu että se alkaa olla täällä. Oikea syksy.

Krapulabrunsseilu oli mukavaa ja Torilta lähdettyäni järjestin vihdoin itselleni aikaa pistäytyä Kasvitieteellisessa Puutarhassa. Cat Poweria kuunnellen oli olo vehreyden keskellä erittäin alkusyksyisä ja oikeanoloinen. Sinne kyllä kuuluisi mennä kävelylle selittämään sekavia päänsisäisiä juttuja jollekin sellaiselle ihmiselle.

Maassa on vasta muutamia lehtiä, mutta ilma on jo syksyisen pirteää. Auringon paistaessa kaikki tuntuu käsittämättömän kauniilta. Olen hirmuonnellinen, että olen pystynyt lähiaikoina vaeltelemaan niin paljon päämäärättömästi ympäriinsä ja nauttimaan tällaisesta kauneudesta.

"Kuule, saanko ottaa sinusta kuvan?"

"Ai mun kamerallako? Noo, jos sä haluut..."

"Sinullehan se kuva tulee. Kato mua silmiin. 

Huomaatko mitään yhteistä?"

"Ai missä, siis sun silmissä?"

"Niin meidän silmissä."

"Öö...noo...eheh..."

klik

"Ne on täsmälleen samanväristä punaruskeaa, 

mutta minun silmien ympärillä on myös sinistä."

Musta tuntuu että olen nyt viisaampi kuin aikoihin. Viisaampi muutenkin, mutta lähinnä kalenterini käyttämisessä. Tänä syksynä aion tehdä vain minulle mieluisia ja mielekkäitä asioita ja vain niin usein kuin oikeasti jaksan. Ensi viikko näyttää jo nyt ihanalta: kinoharkat, kuoro, laulutunti, Ainon kanssa laulelo, Katja ja kirpparikierros Lauran kanssa aikaisin lauantaiaamuna.

En osaa enää kirjoittaa päiväkirjaani ja se harmittaa älyttömästi. En tiedä mitä tehdä asian suhteen. Sitä kirjaa on vielä puolet jäljellä. En viitsisi vaihtaa kirjaakaan. Tai en oikein tiedä. 

Tapaisinpa edes pienen hetkeni

"nyt sen tajuu et kakkosvuonna on opiskeltava tosissaan"

Tää on tää. "Elämäni paras syksy", niin. Oon nauttinut jostakin.

Siitä, että osasin matikan läksyt. Tanssimisesta. Siitä, että lihaksiin sattuu ja 

että matkakortti löytyikin Riihimäeltä. Sunnuntaista ja hyvästä sunnuntaifiiliksestä.

Pyöräilemisestä ja hikoilemisesta. Muutamista mukavista ykkösistä, joihin pääsin tutustumaan vähän eilen illalla. Siitä, että saan soittaa bassoa Maasta maassa.

Samuli Putrosta. Kaverin karhunhampaasta ja hypäreistä. Heijastuksista. Yksin elokuvateatterista ja ihmisten tarkkailusta. Musan tunneista välillä.

Kaikki on tosi hyvin, mutta erilaista. 

"ehkä sit tajuut sen kakkosten kyynisyyden jota et oikein voinu ymmärtää"

Kun oikein silmin katsotaan

Entä sitten kun ei enää kehtaa siis kehtaa juoksennella paljain varpain ympäriinsä koska on liian vanha?

Miten vanhalta siis vanhalta tuntuu ajatus 18-vuotiaasta puusta? Tai ruohonkorresta?

Miten erilainen siis erilainen ensi syksy ja vuosi tuleekaan olemaan?

"

Nyt en kadehdikaan mitään. 

Mulla on kaikki mitä oltava on ja se 

mikä puuttuu on jo matkalla luokseni. 

En kaipaa enää kainaloa ellei kainalo minua ja 

kirjeet kynttilät teenlehdet ovat tarpeeksi. 

Pahinta elämässäni tällä hetkellä 

on b12-vitamiinin puutos.

"

Kun yö pimeni ulkona, syttyi huoneessa lamppu

Tänään satoi syksyisästi. Olin jumittanut koko päivän, yrittänyt epätoivoisesti ommella(luovutin...), onnistunut paistamaan onnistuneen munakkaan ja kuuntelemaan Joni Mitchelliä suihkussa kun pakottava tarve sai mut lähtemään kumisaappaissa sateenvarjolla varustettuna vaeltelemaan kaduille. Oli syksyisää.

Oli syksyisää kunnes taivas oli pilvetön ja aurinko lämmitti niin etten kestänyt niissä saappaissani. Pakenin Kirjatorille ja ostin kaksi runokirjaa 5 e kappale. 

Hiippailin sitten syksyisissä ajatuksissani ympäriinsä, saappaat kädessä, kirjat kassissa ja törmäsin Elliin.

Ellistä jatkoin matkaani Anttilaan, josta ostin kuulokkeet. Alan jo varautua elämään ilman Suloa ja ulkoilmakonsertteja. Siis elämään, jossa musiikkia kuunnellaan yksin ratikan takapenkillä tai väkijoukossa tai puistonpenkeillä haaveillen.

Palasin kotiin, otin mukaani paljon rahaa ja painelin ruokakauppaan. Leikin vegaania. Tein namnamnam hyvää ruokaa (mikä tahansa olis maistunut hyvältä siinä nälässä, en nimittäin muistanut syödä kun oli niin syksyisää), kuuntelin M. Wardia kiitos Pauliinan joka varusti tietokoneeni sen kahdella levyllä ja lueskelin runoja. Syksyisää jos mikä, sanon minä.

Ja nyt on jo lähes pimeää, vaikka kello on vasta 11. Aika ihanaa ehkä. Ja ehdottoman syksyisää.