mietin mitä tulen kaipaamaan: en keksinyt paljoakaan

täällä on tuttua ja lämmintä mutta hirmu märkää, sukat ja kengät lämmittelevät patterin edessä ja sulakkeet on palaneet liian monesti koska käytämme liikaa sähköä. kovasti tunnen itseni kauniiksi ja ymmärrän asioita, kasvan pituutta, ryhdistäydyn ja teen samoja asioita kuin suomessakin ja tavallaan se harmittaa mutta toisaalta leffat ja piparit on aina aika jees. ansaitsen paljon ja rakkautta, se on hyvä ihmisen tajuta. mutta kriteerit on koventuneet enkä tiedä missä ihmisiä tapaa. täällä salamoi.

En halua sitä tyyppiä vaan jonkun, joka lagaa kanssani vakituisesti.
Hirveästi odotan sitä, että nousen sunnuntaina ulos lentokoneesta.
Nyt tuntuu siltä, että haluaisin oksentaa kaikki ajatukset ja itkut ulos kehostani pysyvästi.
Harmi, ettei se onnistu käytännössä.
Mutta otin suuren askeleen.

ja jottei tämä blogi täyttyisi merkinnöillä tästä samasta alakuloisesta aiheesta, tässä muutama hullu hetki kameralle tallennettuina:

syksy, auran pelastus ja konekaakao opk:ssa

soihtu ja tytöt, talvi ja kuuma ilmastointi

buenos aires ja uuden vuoden kunniaksi kadulle heitetyt viime vuoden laskut 

kivat bileet, joissa sattui kaikkea muttei liikaa

 ihanat päättärit ja ultra bra hietsussa, parhaat tytöt ja polkupyörä helsingissä

eka ilosaari ennen tapaamista pepin kanssa 

kivat tytöt ja sängynaluset

kompastun sinuun

Tiedättekö sellaiset hetket, kun joku tyyppi on niin ärsyttävä, että tekis mieli lyödä, mutta kun se sama tyyppi tarjoaa parin sekunnin päästä olkapäätään ja käskee lyömään, oikeesti kovaa, tekeekin mieli vaan halata tätä samaa tyyppiä ja jäädä siihen, jäätyä siihen koska on niin talvista, outo pipo päässä ja niin pimeää ettei voi olla varma onko tän tyypin silmät kostuneet vai ei, niin tyhjää ja pysähtynyttä jotenkin, mutta sillä hetkellä siihen ei voi jäädä vaan on teeskenneltävä välinpitämätöntä koska ei tässä päästä enää mihinkään, koska ei tahdo että tää tyyppi näkee sen mitä tapahtuu kolmen minuutin ja kolmensadan metrin päästä, kun askeleet hidastuu eikä ole muuta potkittavaa kuin liian kevyt lumi, ja tunkkainen itku katoaa johonkin kalevankadun risteykseen ja lopulta se leikkivälinpitämättömyys ehkä muuttuukin melkein aidoksi, kunnes muistaa että se olikin se tyyppi, joka sanoi äsken ääneen että "ei se ole ihan sama". 

Elämässä pitää joskus leikata hiukset, joita kuukauden päästä inhoaa, tehdä virheitä ja hyväksyä se, että ajankulkuun tai toisten ihmisten tunteisiin ei juuri voi vaikuttaa. Niin inhottavalta kuin se pakkasöinä yksin kotiin kävellessään tuntuukin: virheistä ehkä oppii.

"
SEURUSTELU ON KUILUUN JOHTAVA KIERRE, TUSKALLINEN TAIVAL LIIAN TÄYDELLISEEN TUNTEMISEEN. SEURUSTELU ON RAJALLINEN MÄÄRÄ ENSIMMÄISIÄ KERTOJA, JOTKA AIKA MUUTTAA ENSIN TOISIKSI JA LOPULTA KYMMENENSIKSI. SEURUSTELU ON VÄHÄISTEN VAATTEIDEN HIDAS VOITTO ALASTOMUUDESTA, JOLLA VAIN ALUSSA ON ARVONSA. SEURUSTELU ON HILJAISUUDEN ASTEITTAINEN MUUTTUMINEN TOISENLAISEKSI, EI YHTÄ KIUSALLISEKSI MUTTA PALJON SURULLISEMMAKSI. SEURUSTELU ON SITÄ, ETTÄ HÄNEN ISÄNSÄ TERVETULOTOIVOTUKSET MUUTTUVAT LÄMPIMÄMMIKSI KUIN HÄNEN OMANSA.

"
Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

Aina ei usko muuhun, kuin että on sillä hetkellä olemassa.

Ja hetkiä tulee lisää, sanotaan.

kuvat: Elina Määttä