Ei oikeesti miten käsittämättömän upeaa ja aivan liian siistiä tää elämä voi taas ollakaan. Mielialanvaihtelut johtuvat tyttöongelmista, mutta viime päivät ovat olleet lähes pelkkää euforiaa.
Temppeliaukion kirkon katon ja muurin välistä löysimme Sidun ja Akun kanssa paikan, jonne piiloutua kun on maailmanloppuolo. Sähköjohtoihin tosin oli kiinnitetty kyltti: jännitteinen!
Kirjatorilta löysin ystäväni sekä kirjan: "Miks mua pännii?"
Johdanto:
" VAROITUS: Ehkä sinun ei pitäisi lainkaan lukea tätä kirjaa, koska sen on koonnut yli nelikymmenvuotias konkari. Jos se ärsyttää sinua, lopeta kirjan lukeminen tähän. "
Ilta Auralla tyttöjengillä uhkaa peläten ja maailmanloppua ihmetellen. Kuka kulkee kenenkin kuukautiskierron mukaan ja kulkevatko ihmisetkin ratoja kuten planeetat.
Nihkeä nuhjuinen ja likainenhammasaamu seurasi jossain huoneessa kuumaa, toisessa levotonta yötä, mutta olimme kuulemma siivonneet hyvin.
Iltapäivä mielten ylimmissä sfääreissä. Reclaim The Streetsin organisoima kadunvaltaus autottoman Helsingin keskustan puolesta tanssitti, hymyilytti, hypitytti, hikoilutti ja ilahdutti niin paljon etten melkein kestä. Jalkapohjat olivat mustanaan mustasta ja tanssilihakset herätelty.
Kaikki päättyi otollisemmalla hetkellä kuin olisi voitu kuvitellakaan. "Olis sairaan siistii jos nyt yhtäkkiä alkais ukkostaa ihan sikana!!" Ja mitä käykään. Mieletön kaatosade. Ihmiset vieri vieressä puiden ja katosten alla. Pelkäsin kamerani puolesta ja lähetin sen ja pitkähihaiseni arabiaan.
Pyörämatka kaatosateessa pukeutuneena toppiin ja kangashousuihin oli mielenkiintoinen ja ihana. Join janooni sadevettä ja lauloin Emma Salokoski Ensembleä.
Ah,
ehkä näitä hetkiä ajattelen ensi talvena kun maailma tuntuu loppuvan.
