Ilmalennon aikana maailma kääntyy ylösalaisin

eilen yöllä pyöriskelin huonolla patjalla saamatta unta,

lähetin suoria tekstiviestejä ja vastaanotin niitä, laskin viiteen ennen kuin luin ja hymyilin pää peiton alla

Emmi Häkän meidän tanssiproggikseen kirjottama teksti on just sitä, miltä musta nyt tuntuu

"hassua, miten sadantuhannen tai jopa miljoonan asukkaan kaupungissa voi olla yksin.
ja miten tuo yksinäisyys ei ole lainkaan surullista,
lamaannuttavaa tai syövyttävää laatua,
vain pieniä hyviä ikävän pistoksia.
se on hengittämistä. 
avaruuden ja selkeyden hengittämistä. ja tieto siitä, 
että joku tuntee pieniä hyviä ikävän pistoksia,
koska et ole hänen luonaan, pitää ovet ja ikkunat auki, 
niin ettet tukehdu omaan itsenäisyyteesi."

ja silti pelottaa kovasti ihastua enemmän

Puutarhassa kasvaa paukkukasveja: poks riks noks

Minä olin se, jonka mielestä koulujen alku oli tosikivaa. Syksy ja kaikki, opiskelu oikeasti. 

Mutta ensimmäinen viikko, joka käsitti yhteensä kolme työpäivää, oli osaltani hirveä. Mikään ei kuitenkaan onneksi johdu koulusta saati ihmisistä, vaan siitä etten ole tajunnut antaa aikaa itselleni.

Mulla on ollut pala kurkussa sitten viimeisen lomatorstain enkä ole saanut järjestettyä mieleni mappeja, kun olen keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Pala kurkussa, väsyneenä ja äärimmäisen poissaolevana olen vastaillut toistuviin "Alli mitä kuuluu?", "Onks kaikki hyvin Alli?" -kysymyksiin sanoilla hyvää kuuluu väsyttää ymsymsyms ja ihmetellyt itse mielessäni mikä mua oikein vaivaa. Pahoitteluni, nyt tiedän että mua vaivaa piilevä lomakaipuu ja liianvähäinen yksinhengailu ja oloni on jo roimasti normaalimpi.

Taiteiden yö oli jo toinen omituinen sellainen, mutta kaikesta oppii. Ensi kerralla kiinnitän itseni yhteen paikkaan koko yöksi enkä ajattelekaan Töölönlahtea tai sitä väkijoukkoahdistusta, joka keskustammassa kuitenkin iskee. Ilotulituksia aion ihailla jostain kaukaa kallioilta.

Uudet ykköset ovat mielenkiintoisia. Harmittaa, etten saa millään kurssilla tuijotella niitä tarkemmin. Nyt suuri määrä tuntemattomia naamoja käytävillä lähinnä ahdistaa, haluaisin vain oppia tuntemaan ne kaikki heti. Toivottavasti ensi viikolla olen vähemmän poissaolevassa ja tasaisemmassa mielentilassa ja pystyn ehkä tutustumaankin muutamiin.

Kysy mistä ne ovat lähtöisin

Asun Sörnäisissä. Asunko yksin. En oikein tiedä. Tänä kesänä on tuntunut siltä. Ootko syönyt-puhelut ovat kummasti harventuneet ja maustekaappi alkanut täyttyä mitä ihmeellisimmillä mausteilla, joita omituisissa kokkailuissani on kaivattu (mm. ruohittu katajanmarja). 

En vieläkään ole kertaakaan käynyt meidän talon pyykkituvassa enkä ostanut itse yhtäkään paketillista konetiskijauhetta. Silti olen oppinut nukkumaan yksin, heräämään yksin, kokkaamaan vain itselleni, nauttimaan siitä ja siitä että täällä saa olla sotkuista. Ainakin siihen saakka kunnes Lissu tulee käymään. En aina muista milloin se on tulossa.

Tahtoisin opiskelemaan Tampereelle lukion jälkeen. Tavallaan yksin asuminen on mukavaa, mutta ei loputtomiin. Olisi kivaa voida tehdä kodistaan alusta alkaen omannäköisensä. Tavallaan omannäköinen riittää nyt, mutta ei ikuisesti. 

Syön kuullema karkkeja epäammattimaisesti. Niitä on vieläkin jäljellä vaikka ostin ne perjantaina.

Minä kyllä vaihtaisin housut, jos olisin sinä

Ihan totta inhoan sitä, jos jostain mun mielestä mukavasta viedään se ihanuus tollaisilla kommenteilla. Inhoan todella myös sitä, kun mun kuvitellaan olevan vauva, joka ei ymmärrä mistään mitään. Minä osaan siivota, osaan lajitella vaatteeni, pukeutua ja tehdä ruokaa, ja teen kaiken tuon silloin kun musta siltä tuntuu. Syön kyllä, jos mulla on nälkä ja pesen vaatteeni, jos ne kaipaavat pesua. En kiillota lusikoita tai imuroi huonettani siksi, että antaisin paremman vaikutelman itsestäni. Ainakaan kodissa, jossa ei edes käy kukaan.
Huoh.
Onneksi enää muutama päivä ja Lissu palaa.

Omenasilmä

KOLMAS KOTI
Jostain kumman syystä kuvittelin, että menen tänään kymmeneen ja missasin äikäntunnin. Vähän ärsytti viimeyön valvominen tilastoja etsiskellessä esitelmää varten, kun emme saaneet edes pitää sitä lopulta. Mutta Reino Nordin oli ehkä helpompaa katseltavaa siinä kuolemannälkäisessä tilassa, kuin mun ja Johannan PowerPoint-diat.


Kaipaan yksinoloa. Sitä kun voi soittaa mitä tahansa musiikkia kovalla ja pitää vessan ovea auki, että musiikin kuulee suihkuunkin ja jättää vaatteet vaikka keskelle olohuonetta vain vähäksi aikaa, jos siltä tuntuu. Nyt en voi mitään noista tehdä, koska mua vahtii täällä isotätini. Mukava täti, pieninä annoksina kerrallaan.

Koskakohan Calle Suecon lihava kissa saa pentuja. Se on jo aika suuri!