En mä pelkää mitään paitsi omaa päätäni

Järjetöntä että talviturkkini on karistettu vasta nyt.

Ruokarahat kuluvat vähän erilaisiin asioihin.

Levyihin pyörän satuloihin ruiseväisiin.

Huomenna Ouluun. Rankkaa. Sitten Turkuun. Rankempaa.

Sitten työt. Rankinta.

Autuus, ruusutarhassa

Kuuma ilma saa käyttäytymään villisti, 

haaveilemaan jonglööraajista basisteista suloisuushymyistä,

juhlimaan viikonpäivinä ja loppuina,

sekä addiktoitumaan joraamiseen ja jammailuun eri ympäristöissä.

Pikakomentoja

Ihmeellinen olotila. Turhauttaa, ärsyttää, sattuu ja raivostuttaa, mutta silti päällisin puolin ihan hyvä fiilis. Ja nyt ei edes ole menkat.

En oikein tiedä mitä mun päässäni tai elämässäni tapahtuu. Vai tapahtuuko edes mitään. Monia asioita pitäisi tapahtua, mutta en muista mitä. Enkä osaa pitää mitään käsissäni. Kohta on heinäkuu. Tuntuu siltä, että moni asia ja ihminen jää tänä kesänä näkemättä. Hömmäilen ympäriinsä paljon. Kaikki on hauskaa

mutta turhaa jotenkin tai en tiedä ei tietenkään turhaa. Turhauttaa. 

Olo on kuin ruisvelli, jonka pitäisi olla pullataikina. En osaa leipoa. (en kertonut mitään juhannuksesta, enkö? juhannuskakku oli melkein eli lähes fiasko)

Mitä tahdon/pitää tehdä vielä tänä kesänä:

mennä mökille (mummon ja Rikun)

hengata Riksussa

hengata Petran kanssa

käydä Savonlinnassa

käydä Valtterissa

käydä uimassa

syödä mansikoita (en oo syönyt vielä yksiäkään tuoreita Suomessa)

nähdä Jonnen

tavata viime kesän protuja

iloita Ilossa

pitää hauskaa Ruississa

päätyä Facekseen

pitää Pekka-session ja tehdä biisejä

löytää lomasäpinän tai muuta

huoltaa pyörääni

maalata seiniä

ostaa 111 kitaralaulua -kirjan ja opetella ne

pestä ikkunat

käydä teatterissa

opiskella espanjaa(huoh...)

kirjoittaa kil2 rästirunoja

pitää sommaren är kort-bileet loman viimeisenä viikonloppuna

Ei melkein mikään eli lähes kaikki

Koiruuksia, kuumuutta, Suomen kesää parhaimmillaan.

Hermo oli mennä, mutta hyvä huumori auttaa. Ellin ja Rosan jäljiltä talossani tosin haisee koirankakka.

Puistot Helsingissä ovat korvaamattomia. Kesäisin etenkin. Ei yhtään hiekanpurua korvissa tai päänahassa, mutta rusketus tuntuu vahvistuneen entisestään.

Ollapa 18. 9 kuukautta tuntuu nyt pitkältä ajalta odottaa, mutta sitä ennen on niin mahtavia tapahtumia (ja vuodenaikoja) että uskon täysi-ikäisyyteni koittavan pikemmin kuin arvaankaan.

Tiedän jo nyt missä 18-vuotias Alli iltojaan tulee viettämään. Yhdestä paikasta jouduin tänään (eilen?) ulos alaikäisyyteni vuoksi, mutta en masennu.

Mutta nukahdan ellei Elli pian soita. Odotan merkkiä lähteä pelastamaan sitä kuuden frisbeemiehen kynsistä polkupyörälläni. 

Pidän siitä mitä teen

Viimeisestä työpäivästäni Alepassa mieleeni toivottavasti pysyvästi jäi keskustelu työkaverin kanssa:

"Minkäs ikäsiä te tytöt siis ootte?"

"Mä oon 17 ja Anna menossa ysille."

"No, mikä susta tulee isona?"

"Ehhehh, en mä vielä tiedä."

"Niin. En mäkään tiedä. Tulin tänne miettimään 10 vuotta sitten."

(Lue rivien välistä: lähde täältä pian, äläkä enää ikinä palaa!!)

Lissu on Lontoossa ja tämä työtön lomailu saa mut käyttäytymään omituisesti. 

En syö, paitsi jäätelöä ja keksejä. 

En tahdo nukkua, enkä muutenkaan saa aikaiseksi mitään.

Riihimäellä onnistuin käymään. 

Suhteeni kotikaupunkiin on muuttunut. Siellä oli tyhjää. 

Omituista. Paljon ötököitä ja vihreyttä, vähän (jos lainkaan) pyöräilijäpoikia.

 

Ihanaa kuitenkin oli mm. katsoa kaksi hyvää elokuvaa ja lukea kirjaa kirjaston edustalla.

Elokuvan jälkeen illalla lähdin kävelylle. 

Kuinka tyhjää voikaan olla. 

Kiipesin Lasin koulun katolle lukemaan. 

Korkealla on kiva olla, katsella ja istua. Kukaan ei näe sinne missä istuin. 

Löysin kotimatkalla joutilaan liikennemerkin ja tutkailin saunavaunua, 

joka on ollut lähistöllämme jo pitkän ajan.

Fiksuna tyttönä jätin Sulon Makuuniin. 

Onneksi Emmi tunnisti sen ja toimitti ystävällisesti kassalle. 

Tänään kävin sen hakemassa ja kohtasin julmuuden: iPod oli viety. 

Mitäpä muutakaan voi odottaa kaupungilta, joka on vienyt minulta 

jo yhden rakkaan: joponi.

PS. Aion luopua kalenteristani tammikuuhun saakka. Saa nähdä kuinka käy.

O ou

Bongasin tänään meidän talosta (okei siitä viereisestä, mutta meillä on yhteinen sisäpiha ja pyöräparkki) kuuman pyöräilijäpojan, joka avasi mulle ja pyörälleni ovia, hymyili ja tervehti!! ! 

Hymyilytti

hymy

Maailma!...apua

Ei oikeesti miten käsittämättömän upeaa ja aivan liian siistiä tää elämä voi taas ollakaan. Mielialanvaihtelut johtuvat tyttöongelmista, mutta viime päivät ovat olleet lähes pelkkää euforiaa.

Temppeliaukion kirkon katon ja muurin välistä löysimme Sidun ja Akun kanssa paikan, jonne piiloutua kun on maailmanloppuolo. Sähköjohtoihin tosin oli kiinnitetty kyltti: jännitteinen!

Kirjatorilta löysin ystäväni sekä kirjan: "Miks mua pännii?"

Johdanto:

" VAROITUS: Ehkä sinun ei pitäisi lainkaan lukea tätä kirjaa, koska sen on koonnut yli nelikymmenvuotias konkari. Jos se ärsyttää sinua, lopeta kirjan lukeminen tähän. " 

Ilta Auralla tyttöjengillä uhkaa peläten ja maailmanloppua ihmetellen. Kuka kulkee kenenkin kuukautiskierron mukaan ja kulkevatko ihmisetkin ratoja kuten planeetat.

Nihkeä nuhjuinen ja likainenhammasaamu seurasi jossain huoneessa kuumaa, toisessa levotonta yötä, mutta olimme kuulemma siivonneet hyvin. 

Iltapäivä mielten ylimmissä sfääreissä. Reclaim The Streetsin organisoima kadunvaltaus autottoman Helsingin keskustan puolesta tanssitti, hymyilytti, hypitytti, hikoilutti ja ilahdutti niin paljon etten melkein kestä. Jalkapohjat olivat mustanaan mustasta ja tanssilihakset herätelty. 

Kaikki päättyi otollisemmalla hetkellä kuin olisi voitu kuvitellakaan. "Olis sairaan siistii jos nyt yhtäkkiä alkais ukkostaa ihan sikana!!" Ja mitä käykään. Mieletön kaatosade. Ihmiset vieri vieressä puiden ja katosten alla. Pelkäsin kamerani puolesta ja lähetin sen ja pitkähihaiseni arabiaan.

Pyörämatka kaatosateessa pukeutuneena toppiin ja kangashousuihin oli mielenkiintoinen ja ihana. Join janooni sadevettä ja lauloin Emma Salokoski Ensembleä. 

Ah, 

ehkä näitä hetkiä ajattelen ensi talvena kun maailma tuntuu loppuvan.

Huokaus

Alepa ei ole

ihan niin kauheaa kuin kuvittelin. Aika kuluu mukavasti.

Perfektionismini pääsee kukoistamaan kun saan järjestellä hyllyjä. Käännellä tonnikalapurkkeja. Ojennella nuudeleita ja sukkahousuja. 

Kädet kärsivät, kuivuvat ja ovat likaiset. Naarmuja joka kolkassa. Selkää särkee(selkähieronta olisi poikaa) ja polvet kuluvat. Takana kaksi päivää. Mutta olen ahkera.

Työpäivän jälkeen mieli tekee heti nukkumaan, mutta taistelen.

Katukaivojen lorisevaa vettä ei näe

Tää kaupunki pursuaa rakkautta aina kun aurinko paistaa. Sinänsä ihanaa, mutta huoh. 

Maria Gasolinan keikka Mbarin terassilla kuitenkin pelasti angstikävelyretkeni. Suloinen polkupyörämies paransi oloani entisestään. Hymyilin lähes koko matkan kotiin. Huom. kävelin sen.

Olet oli hieno. Itkin kahdesti, kuten ennakoin jo aulassa lukiessani Häkkilinnustoa.  Tekisi mieleni katsoa se vielä toistamiseen ja mieluiten yksin, mutta en jaksa matkustaa kalliilla Riihimäkeen vasta takaisin tultuani.

"

Tule ulos

On liian valoisaa mennä nukkumaan

On liian pimeää olla yksin

Tule ulos

" 

J. K. Ihalainen

Mikä kesä?

Näin eilen kun mies hiihti Piritorilla. Suksilla.
Keskiviikkona oli n. 5° lämmintä ja tänäänkin satoi kylmästi. En kaivannut tällaista sadetta vaikka sadetta Espanjassa kaipasinkin.

Toivon todella todella koko sydämestäni, että tämä on vain väliaikaista ja että kesä kuoriutuu uudelleen samanlaisena kuin viime viikonloppu. Sormet jäätyy sisälläkin.

P.S. Tänään Riksu Underground - Olet @ 22.07 Kino Sampo

"Eiks elämä ookin mieletöntä?"

...kysyi Paulin ystävä Päivi Koffissa lauantaina n. klo 23. Ja kyllä, kyllä tosiaankin on. Etenkin viime päivät mun elämässäni.

Reijon polttareissa lauleloa, tanssimista ja polkupyörällä paljain jaloin ajoa. Aurinko paahtoi kuumasti ja kävelimme Koffiin. 

Söin jonkun miehen perunakakkua jonka koostumus epäilyttävästi muistutti kakkaa. Oltiin söpöjä eikä sosialisoiduttu. Matka Hietsuun oli mukava ja kiertoteinen. Matkalla Pauliinan kanssa saimme jotain parempaa kuin serenadin serenadiylioppilailta. You girls are my wonderwall. 

Yhteislaulu Hietsussa keskellä peruskoulunsa päättävien typyköiden. Vedessä vaatteet päällä kahlaavat tytöt olivat ajattelemattomia.

Kuvani Helsingistä parani pyöräni selässä ja falafel oli korvaamaton. 

Jotain ikävääkin sattui: Sulo hajosi. Ei hätää, korjaan sen.

Krapulabrunssin jälkeen jumitusta kunnes lähdin polkemaan rantaa pitkin. En tiedä missä maantieteellisesti olin mutta paratiisilta se vaikutti. Maailman kaunein meri ja kauneimpia ihmisiä ja kauneinta musiikkia.

Työni on paras ja rennoin. Työkaverit ovat tuttuja ja mukavia. Työnkuva on hengailua ja fiilistelyä ja innostumista. Ruokatauko piknikmeiningein oli miellyttävä ja Ellan fallkulla crew GarageBandilla oli succé. No ei, suunniteltiin me myös aika ahkerasti.

Ainoa mikä tässä elämässä nyt kirpaisee on romanssittomuus. 

PS. Lähettäkää mulle tekstiviestejä ja soitelkaa koska mulla on maailman porvarillisin puhelin.