Viimeisestä työpäivästäni Alepassa mieleeni toivottavasti pysyvästi jäi keskustelu työkaverin kanssa:
"Minkäs ikäsiä te tytöt siis ootte?"
"Mä oon 17 ja Anna menossa ysille."
"No, mikä susta tulee isona?"
"Ehhehh, en mä vielä tiedä."
"Niin. En mäkään tiedä. Tulin tänne miettimään 10 vuotta sitten."
(Lue rivien välistä: lähde täältä pian, äläkä enää ikinä palaa!!)
Lissu on Lontoossa ja tämä työtön lomailu saa mut käyttäytymään omituisesti.
En syö, paitsi jäätelöä ja keksejä.
En tahdo nukkua, enkä muutenkaan saa aikaiseksi mitään.
Riihimäellä onnistuin käymään.
Suhteeni kotikaupunkiin on muuttunut. Siellä oli tyhjää.
Omituista. Paljon ötököitä ja vihreyttä, vähän (jos lainkaan) pyöräilijäpoikia.
Ihanaa kuitenkin oli mm. katsoa kaksi hyvää elokuvaa ja lukea kirjaa kirjaston edustalla.
Elokuvan jälkeen illalla lähdin kävelylle.
Kuinka tyhjää voikaan olla.
Kiipesin Lasin koulun katolle lukemaan.
Korkealla on kiva olla, katsella ja istua. Kukaan ei näe sinne missä istuin.
Löysin kotimatkalla joutilaan liikennemerkin ja tutkailin saunavaunua,
joka on ollut lähistöllämme jo pitkän ajan.
Fiksuna tyttönä jätin Sulon Makuuniin.
Onneksi Emmi tunnisti sen ja toimitti ystävällisesti kassalle.
Tänään kävin sen hakemassa ja kohtasin julmuuden: iPod oli viety.
Mitäpä muutakaan voi odottaa kaupungilta, joka on vienyt minulta
jo yhden rakkaan: joponi.
PS. Aion luopua kalenteristani tammikuuhun saakka. Saa nähdä kuinka käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti