Puutarhassa kasvaa paukkukasveja: poks riks noks

Minä olin se, jonka mielestä koulujen alku oli tosikivaa. Syksy ja kaikki, opiskelu oikeasti. 

Mutta ensimmäinen viikko, joka käsitti yhteensä kolme työpäivää, oli osaltani hirveä. Mikään ei kuitenkaan onneksi johdu koulusta saati ihmisistä, vaan siitä etten ole tajunnut antaa aikaa itselleni.

Mulla on ollut pala kurkussa sitten viimeisen lomatorstain enkä ole saanut järjestettyä mieleni mappeja, kun olen keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Pala kurkussa, väsyneenä ja äärimmäisen poissaolevana olen vastaillut toistuviin "Alli mitä kuuluu?", "Onks kaikki hyvin Alli?" -kysymyksiin sanoilla hyvää kuuluu väsyttää ymsymsyms ja ihmetellyt itse mielessäni mikä mua oikein vaivaa. Pahoitteluni, nyt tiedän että mua vaivaa piilevä lomakaipuu ja liianvähäinen yksinhengailu ja oloni on jo roimasti normaalimpi.

Taiteiden yö oli jo toinen omituinen sellainen, mutta kaikesta oppii. Ensi kerralla kiinnitän itseni yhteen paikkaan koko yöksi enkä ajattelekaan Töölönlahtea tai sitä väkijoukkoahdistusta, joka keskustammassa kuitenkin iskee. Ilotulituksia aion ihailla jostain kaukaa kallioilta.

Uudet ykköset ovat mielenkiintoisia. Harmittaa, etten saa millään kurssilla tuijotella niitä tarkemmin. Nyt suuri määrä tuntemattomia naamoja käytävillä lähinnä ahdistaa, haluaisin vain oppia tuntemaan ne kaikki heti. Toivottavasti ensi viikolla olen vähemmän poissaolevassa ja tasaisemmassa mielentilassa ja pystyn ehkä tutustumaankin muutamiin.